Lempeämpi perhearki
Kiinteiden aloitus vauvalle, milloin ja miten maistelu aloitetaan

Kiinteiden aloitus vauvalle

Kiinteiden ruokien aloitus on monelle perheelle iso hetki. Samalla se herättää paljon kysymyksiä. Milloin on oikea aika, mitä ensimmäiseksi tarjotaan ja pitääkö kaiken olla sosetta?

Suomalaisten suositusten mukaan maistelu aloitetaan rauhallisesti ja vauvan tahdissa. Ensimmäisten kuukausien tavoite on tutustuminen makuihin, ei suuret ruokamäärät.

Kiinteiden aloitukseen ei ole yhtä oikeaa tapaa tai ikää. Esikoista täysimetin 6 kuukauden ikään asti, eivätkä kiinteät lopulta oikein maistuneet hänelle. Kaksosille aloitin soseet heti 4 kuukauden iässä. Kahden vauvan imetykset ja ruokailut olivat oma juttunsa. Kuopukselle aloitimme kiinteät vähän ennen 5 kuukauden ikää, koska hän oli hyvin kiinnostunut meidän aikuisten ruoista. Hän seurasi tarkkaan esimerkiksi leivän syömistäni ja availi samalla omaa suutaan.

Milloin kiinteät aloitetaan

Maisteluannokset voidaan aloittaa yksilöllisesti noin 4–6 kuukauden iässä. Viimeistään puolen vuoden iässä kaikki vauvat tarvitsevat rintamaidon tai korvikkeen lisäksi muuta ruokaa. Aloitusajasta voi keskustella neuvolassa, jossa huomioidaan vauvan kasvu ja kehitys.

Vauva on usein valmis maistelemaan, kun hän

Maistelu ei korvaa maitoa. Rintamaito tai korvike on ensimmäisen vuoden ajan vauvan pääasiallinen ravinto ja maisteluannokset tarjotaan sen lisäksi.

Mitä ensimmäiseksi tarjotaan

Ensimmäiseksi sopivat miedot kasvikset, juurekset, marjat ja hedelmät. Maisteluannos on aluksi teelusikallinen tai pari. Kun vauva tottuu uusiin makuihin, ruoka-aineita lisätään vähitellen.

Uuden maun hyväksyminen voi vaatia useita maistelukertoja. Jos vauva irvistää tai sylkee ruoan ulos, se ei tarkoita, ettei maku kelpaisi. Samaa ruokaa kannattaa tarjota myöhemmin uudelleen.

Kuopuksemme ensimmäinen maku oli palsternakka. Sen jälkeen oli helppo lisätä seuraaviksi mauiksi porkkanaa, perunaa ja omenaa. Maistelun aloitus osui meillä sadonkorjuun aikaan, jolloin kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan. Satokauden kasviksia kannattaa suosia muutenkin. Myös kaupan valmiit soseet sopivat hyvin aloitukseen. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

Soseet vai sormiruokailu

Kiinteät voi aloittaa soseilla, sormiruoilla tai molempia yhdistellen. Soseet ovat helppo tapa aloittaa ja ne sopivat erityisesti pienimmille maistelijoille. Sormiruokailussa vauva tarttuu itse pehmeiksi kypsennettyihin paloihin ja harjoittelee samalla käden ja suun yhteistyötä.

Mikään tapa ei ole toista parempi. Monessa perheessä tarjotaan sekä sosetta lusikalla että pehmeitä paloja käteen. Tärkeintä on, että ruoan rakenne muuttuu vähitellen karkeammaksi vauvan taitojen kehittyessä.

Turvallinen syöminen

Vauva syö aina istuen ja aikuisen valvonnassa. Pyöreät ja kovat ruoat, kuten kokonaiset pähkinät, viinirypäleet ja raa'at porkkananpalat, voivat juuttua hengitysteihin. Ne paloitellaan tai jätetään tarjoamatta.

Muutama tärkeä rajoitus koskee koko ensimmäistä ikävuotta. Vauvan ruokaan ei lisätä suolaa, eikä alle 1-vuotiaalle anneta hunajaa. Osa ruoka-aineista sopii vauvalle vasta tietyssä iässä ja kalojen ja pähkinöiden käytölle on omat ohjeensa. Ajantasaiset ohjeet löytyvät Ruokaviraston sivuilta ja neuvolasta.

Allergiat

Yleisten allergiaa aiheuttavien ruokien tarjoamista ei tarvitse siirtää myöhemmäksi. Uudet ruoka-aineet kannattaa kuitenkin aloittaa yksi kerrallaan, jolloin mahdollinen oire on helpompi yhdistää oikeaan ruokaan.

Jos vauvalla on vaikea ihottuma tai jo todettu ruoka-allergia, kiinteiden aloituksesta kannattaa sopia neuvolan tai lääkärin kanssa.

Maistelu vie aikaa

Osa vauvoista innostuu ruoasta heti, osa tarvitsee viikkoja aikaa. Molemmat ovat tavallisia. Ruokahetki saa olla rauhallinen ja leppoisa, eikä vauvaa tarvitse houkutella syömään enempää kuin hän haluaa.

Ensimmäisen vuoden aikana vauva voi maistaa kymmeniä eri ruokia. Kun makuja kirjaa ylös, on helpompi huomata, mitä on jo tarjottu ja mitä voisi kokeilla seuraavaksi.

Tiedot tarkistettu 2.11.2026

Sanni Pekola, terveydenhoitaja (AMK) ja uniohjaaja (CBT-I)

Meidän iltarutiinimme -täytettävän sivun esikatselu

Maksuton täytettävä sivu

Maksuton rutiinipohja lapsiperheen iltaan

Kirjoita sähköpostiosoitteesi, niin saat täytettävän Meidän iltarutiinimme -sivun. Samalla saat silloin tällöin terveydenhoitajan käytännön vinkkejä lapsen uneen ja arkeen.

Voit perua tilauksen milloin tahansa.